Mies, joka sai minut tuntemaan vihaa!

Itselleni on iso kynnys mennä terveyspalveluihin kun olen useasti saanut huonoa palvelua eikä tämä poikennut siitä kaavasta.

Pääsin sitten lääkärille, joka kysyi, että mikä minulla on? Sanoin että kuumetta, huonoa oloa, mahakippua ja väsymystä. Hän kysyi että onko minulla alhaalla ongelma, että onko jokin vialla? Sanoin etten ole varma, tai en tiijä. Sanoin että olen käynyt aamuyöstä peräkkäisinä päivinä oksentamassa. Hän oli sitä mieltä että kyllähän minun pitäisi tietää.

Minua kiukutti ja sanoin että olen väsynyt ollut ja jatkuvaa lämpöä. Hän edelleen sanoi että onko minulla joku vialla vai ei? Onko minulla jatkunut sitä kuinka kauan tuota väsymystä? ..pari viikkoa, ehkä kuukauden.

Aloin itkemään kun enköhän mä lääkäriin juuri sen takia tullut kun minulla on huono olo. Hän kysyi että itkettääkö minua abortti kun se saattaa toisinaan itkettää?

Olin hiljaa ja itkin.

Hän tuli tuolillaan luokseni ja otti käteni käsiinsä ja kysyi: "Onko elämäsi muuutenkin kehnosti?"

picture from

Koitin ryhdistäytyä ja tokasin että minulla ei ole mikään vialla, ainoastaan nuo arvot heittää ja on sitä lämpöä mitä hoitaja mittasi. Hän sitte katteli tietojani sairaalasta ja kysyi et saako hän luvan? Nojoo, hän sanoi että eipä näy. Sairaalabakteerinäytteetki otettii, hän puhui itekseen. Hän sanoi että kirjoitetaan antibiootit virtsatietulehdukseen ku ei mulla muuta varmaan ole, että jospa se auttaisi. Hän ihmetteli miksi minulle on varattu joulukuun loppuun joku raskaustesti tmv. Sanoin etten tiedä. Että varmaan terkkari varasi kun kävin siellä huonon oloni kanssa maanantaina ja että hän varasi naistenlääkärille myös ajan. Ja että hän epäili myös allergiaa esim laktoosi-intoleranssi mutta ei minulla sellasta ole ollut. Hän kattoi sit myös et jälkitarkastukses oli kaikki ok.

Lääkäri allekirjoitti reseptin samalla sanoen että "valkosoluarvot voivat myös lisääntyä liiallisesta naimisesta" .. ? (.....eeeee) !Sanoin ettei siitä ole pelkoa. "no hyvä sitten että tiedät asian".

Kysyin vielä, että saanko sen sairaslomalapun? No et sie sitä tarvi, tämä on just näillä rajoilla?

"mutta normaalilämpötilani on n.36,6 ja jos se nousee yli 37 niin sillo minulla on karsea olo.."

Hänen vastaus siihen oli että ihmisen lämpötila muuttuu paljon päivän aikana ja jos minulla on pidemmän ajan ollut yli 37 ruumiinlämpö niin en voi sanoa että normaalilämpöni olisi n.36,6. Hän vielä kyseli työpaikkaani, työvuoroa, kirjoitti viimein sairaslomalapun ja itse poistuin sieltä niin nopeasti kuin mahdollisesti hysteeriesti itkien, koska minusta tuntui ettei minua ole ikinä niin pahasti loukattu sananvalinnoilla.

Keskiverto on lihava.

En jaksaa itseäni, en osaa elää, enkä nää mitään järkeä. En jaksa, tuntuu, että näitä laskuja on liikaa, tällä hetkellä velkasaldoni 7 450€ - en jaksa selvitä tästä summasta, en ole vanha, enkä kovin nuori, mutta laskut ovat tulleet hölmöistä teoista, maksamattomista laskuista, en oo jaksanut, en oo tehnyt, en oo hoitanut. Oon heittänyt kirjeeni roskiin ja vältellyt ulosottomiehiä, oon juossu poliisiautoja karkuun ilman syytä.

Jos en jaksa itse uskoa unelmiini niin eihän kukaan muukaan sitä puolestani tee, mutta haluan hoitaa laskuni, haluan laihtua, haluan olla esimerkillinen puoliso ja tulevaisuudessa haluan olla edelleen yhdessä mieheni kanssa - en halua, että minun päivittäinen rahastressi ym eväisivät minulta mahdollisuuden kokea onnea ja olla onnellinen.

Pakko mennä ja tienata rahaa, ei tarvitse miettiä kahta kertaa kun töitä on, pitää takoa niitä vaikka en jaksais ja silmät painuu kiinni. Minun on pakko selvitä tästä tai muuten minulla ei ole tulevaisuutta ..

Oispa minulla oma elämä!

Oispa minulla oma tietokone, oma nettiyhteys ja oma asunto. Tällä hetkellä en luota avopuolisooni, tai minusta tuntuu ettei hän kerro minulle asioita, joita haluaisin tietää tai vaikka en haluaiskaan niin minusta olisi mainiota, jos hän pystyisi avautumaan minulle tietyistä asioista eikä aina tarvitse heittää läppää.

Minusta tuntuu, että olen kertonut hänelle liikaa, puhua pälpättäny, en ole malttanut pysyä hiljaa. En ole malttanut olla se vaitinainen minä, se kiltti minä, joka ei puhu, joka kuuntelee, nyökkää ja painuu lenkille, jos ärsyttää. Minä olen aina osannut puhua, nytkin puhun tai kirjoitan. IHAN LIIKAA. Mutta kun tulee konflikti, en haluaisi puhua, en ollenkaan..

Olen oppinut, sisäistänyt sen riitely-mallin vanhemmiltani, ettei ristiriidoista puhuta, pidetään mykkäkoulua ja mennään omia polkuja toivoten, että jossain vaiheessa kohdataan.

HÄN: elämäni kiintopiste, ihminen, jonka takia haluaisin jaksaa, ihminen, josta välitän, mutta ihminen, johon en osaa luottaa. ENÄÄ... jos hän kertoo ainakin yhden henkilökohtaiseni asian kaverillensa, niin mistä tiedän ettei hän ole joitain muita juttujakaan kertonut? Minusta se on ihan epäreilua, että minä en pysty kertomaan kellekkään muulle ku hänelle minun asioista, mutta hän pystyy puhumaan omalle, hyvälle kaverille.

Onko se ihan väärin, että tunnen kiukkua, että minun/meidän henk.koht asia on kerrottu eteenpäin? Asia, josta en halunnut, että kovin moni tietäisi. Paitsi lääkäri ja hän.. sekä yksi kaveri, joka on kokennut sen kaiken, joka on minulle melkein ku sisko.

Onko ihan väärin, että haluan poistua hänen elämästään, omaan asuntooni? Kyllä, minä välitän, mutta minä en jaksa. En jaksa sitä että silmäni ovat kosteat, iltaisin nukahdan itkuuni ja eri sänkyyn ku Hän. Eihän minun tarvitse elää Hänen kanssa, ei tarvitse tehdä lapsia, ei tarvitse mennä naimisiin. Ei tarvitse rakastella, ei tarvi rakastaa, ei tarvi pitää kenestäkään, pitää oppia pitämään ja rakastamaan itseään, mutta sinne on pitkä matka, joten luulen, että sitä matkaa varten minun pitäisi saada rauhaa. Hän on satuttanut minua, kai mä joskus opin, ettei kehenkään voi Oikeastaan luottaa.

Olen sekaisin, sekopäistä menoa. Toivon, että kirjastani loppuu sivut ja se palaa tuhkaksi. En pelkää, enkä toivo, mutta en jaksa tätä menoa, en mitään menoa. Haluan olla yksin. Rauhassa, en kenekään tiellä. Pois täältä.

Seksi miksi seksi.

I could be a crook or your lover.

Minulle tulee tunne, että olen halpa ja hyväksikäytetty. Sanoin hänelle, että haluan kuolla eräänä iltana, hän sanoi että ne on höpö-höpö juttuja. Täyttä paskaa. Minä suljen silmäni ja itken häntä vasten. Hän on minulle kaikki kaikessa muttei hän ymmärrä. Hän tietää ainakin nyt sen että minun täytyy pitää itsestäni ennenkuin voin luottavaisin mielin olla avoin. En tiedä pystynkö koskaan..

Don't break the outher shell if you are not ready to see the inner core.

Ja minua itkettää. Vanha tuttu blogissani. Sydän hypähtelee. En voisi olla iloisempi. Ja sitten minä itken. Liika kyyneliä ovat vuosien aikana vierinyt alas pitkin näitä poskia.

Loukussa. Olen loukussa ja hadistunut enkä tiedä mten muuten pääsisi pois kun kuolemalla. Vanhempani määräilevät eivätkä kestä niskurointiani. Saan selkääni pikkuvalheesta ja minä päätän vihata. Ilmeni jäätyy ja minä pyhitän loppuelämäni saaden heidät uskomaan että olen kiltti. Aina helvetti soikoon olen tehnyt kaiken heidän mieliksi. Minä vihaan sitä ettei minulla ole valtaa omassa elämässäni ja siksi haluan lähteä pois.

Tiedän pakkaavani kamat. Kuolen ellen lähde.

Minun tekee kipeätä enkä minä jaksa.

Joka ilta itken itseni uneen. Minun on huono näin mutten osaa muutakaan. Ahdistaa muttei kukaan raiskaa minua puistossa tai puukota pimeässä. Kivuliasta, iltalehti uutinen. Miksi?

Minkä takia ahdistaa? Vajavaltaisuus?

En kyllä taida ihan järjissäni olla - uskon ainakin niin. Eihän terve ihminen kiehtoudu sarjamurhaajien elämänkerrasta taikka kuolemantuomittujen teoista. Liian raakaa, liian sopimatonta.

Raakuus tekee elämän. Uskottavaa vaikka olisikin uskomatonta. Usko huviksesi muttei lälly iske. Elämä on raakaa, karua, mutta kolikon himmenyttyä kääntöpuolta ei huoli kukaan. SE suljetaan pois mielestä, pois näkyvistä. Ei sitä voi katsoa, ei siihen voi uskoa. Manipuloivaa, juonitteleva.

Ja minä itken.

.. kunnes nukahdan

Cheap like a 5 dollar bill.

Tunnen itseni halvaksi, huonoksi ihmiseksi. Minulla on levoton olo ja jos lyhtypylväs jonka ohi kävelen sanoisi: "Minä haluan sinua, minä ihastuin sinuun." niin minä olisin halaamassa häntä ekaana ja viettämässä iltaa sekä yötäni hänen kanssaan. Minä kaipaan ihmiskosketusta ja minä haluan, että minulla olisi joku joka kuuntelisi ja auttaisi myös poistamaan levottomuutta. Mies, nainen, mitä väliä. Ihmisiä me kaikki ollaan. Mutta minä haluan olla sinun.

Kirjauduin s24:sen chattiinkin, olin siellä jonkun aikaa mutta tajusin, että taas minä esitin. Esitin iloista, kivaa ja halukasta ihmistä. Mutta oikeastaan tilanteen tullessa niin minä estän sen toisen toimeet, koska minä en uskalla, haluan, mutten luota.

Takaraivossani aina kalvaa tunne, että seuraavana aamuna minut jätetään kuin nalli kalliolle, vieressäni 5€ seteli ja lappunen: "kiitti, oli ihan jees"

Minä myös pelkään että se toinen aamulla kertoisi kavereilleen: hän sitä, hän tätä, hän oli huono tai hän näytti huonolta. En halua näyttää huonolta, haluan näyttää hyvältä ja olla täydellinen. Minä haluan olla ihmiskontaktissa, minä haluan mutten minä uskalla.

Minä .. Sinua.

Tajusin tänään, että kuinka paljon välitän äidistäni enkä haluaisi hänelle ikinä pahaa enkä halua itkettää häntä. Tiedän miten paljon oman eläminen riistäminen satuttaisi häntä, minä en halua olla huono sijoitus. Minä haluan olla hyvä, paras, paras tytär, joka hänellä tulisi koskaan olemaan.

Sitten minä olen ollut ihastunut erääseen mieheen jo lähemmäs vuoden verran - aina koitan vihjailla jotain mutta hän ei hetkauta, ei edes useimmiten vastaa vaikka alussa minusta tuntui että häntä kiinnosti? Meillä on se 13 vuoden ikäero mutta silti? Mentiin yks yhteen iha älyttömän hyvin.

Tänään itkin ja eilen itkin kun halusin vain kuolla. Sitten hymyilin ku mahduin eräisin tiukkiin farkkuihini. Tuntuu vaihteeksi taas ihan älyttömän pahalta vaikka olen ottanut pillerini ajallaan. Rähjään ja nauran ja itken ja raivoon. Ja minä olen ihastunut, niin älyttömän ihastunut.

Ja minä ajaan kavereitani kauemmas koska samalla kun haluan kuolla, en halua olla ihmisten keskellä. Haluan eka jäädä yksin, yksinäiseksi ja vasta sitten. Mutta hitto ku .. en tiedä, haluan en halua en jaksa jaksan. Olin niin lähellä tänään etten ois soittanu jonnekki kriisinumeroon kun itkin ihan hysteerisesti liikuntakeskuksen pukukopissa. Itkin ja itkin. Ja pyyhin kyyneleitäni.

Liian pieni bussi.

Ymmärrättekö te jotka blogissani käytte, että minä en ole pro-ana? Minä olen henkisesti sekä psyykkisesti ollut sairas jo yli viiden vuoden ajan. Minä olen vakavasti masentunut ja ollut osastolla. Syömishäiriö on tullut kaikkien ongelmien seurauksen. Väkivaltainen lapsuus, alkoholismiperhe. Minä oireilen ja minun on paha olla ja te tulette sanomaan: Syö, parane ja ole terve? Tajuatko kuinka laiha tuo tuo ja tuo on siinä ja tuolla kuvassa?

Tietenkin minä tajuan, en ole tyhmä. Olen erittäin älykäs ihmiseksi, mutta minä en vain ymmärrä, mikä järki on asua maan päällä jos ei ole mitään mihin pyrkiä. Minusta tuntuu että sen jälkeen kun olin siinä 25-26 kilon kieppeillä niin viimeiset järjen rippeet varisi. On maalaisjärkeä, on katuviisautta, on matemaattisesti älykkäitä MENSA-ihmisiä. Jokainen ihminen on kaunis sekä älykäs omalla tavallaan.

Minua vain vituttaa kun minä haluan olla laiha ja laihuuden kautta kuolla pois, koska enää vanhempani eivät voi pakottaa minua hoitoon sillä olen katkaissut suhteitani heihin. En osaa kommunikoida oikeiden ihmisten kanssa, koska teen, sanon tai lipsauttelen jotain. Enkä minä halua muille ihmisille pahaa mieltä.

Minä olen niin rikki ja minä olen ihastunut. Enkä minä vastaa puhelimeeni, koska minä haluan olla rauhassa, blogimaailmassa, lukea uutisia sekä kirjoja. Narskuttaa porkkanoita ja odottaa odottaa sitä päivää reilun vuoden kuluttua jolloin makoilen taas umpijäisenä ja tekee vaikeata saada itseäni sängystä ylös. Odotan sitä päivää kunnes minua palelee jatkuvasti ja odotan sitä päivää kun hiukseni tippuu, jolloin minusta tulee semikalju ja alan näyttämään ruumiilta. Elävä ruumis, tomuuntuu. Haluaisin ehkä elää, mutta kuoleminen tuntuu houkutellevammalta mutten halua kuolla vielä. Haluan ensin olla laiha, ja juoda itseni vielä pari kertaa sekasin ja haluan vielä kerran käydä Linnanmäellä. Haluan vielä kerran nähdä elävän ihmisen syöväni kanssani B&J's jäätelöä ja sitten minä haluan poistua rakkaiden ihmisten luokse, jotka ovat jo poistuneet ylös pilvien päälle.

Yksi taakka vain.

Minusta tuntuu, etten muuta ole kuin taakka. Itken, koska haluaisin, että äitilläni olisi normaali, kiva ja iloinen lapsi. Minua itkettää kun tuntuu, että äitini on panostanut elämänsä yhden korttinsa varaan eli minä olen sen toivo - minusta pitää tulla jotain, minun pitää pärjätä. Katson äitiäni ja haluaisin itkeä, hän on niin paljosta luopunut vuokseni, hän on antanut minulle kaiken mikä on ollut järkevää, kurittanut tarpeen vaatiessa, mutta rakastanut minua ehdoitta. Minä rakastan sinua, Äiti! - minä en osaa vain sanoa enkä näyttää sitä, haluan, että sinä tiedät sen. Minä oikuttelen, koska minä haluan nähdä, kuinka paljon sinä minua rakastat.

Minä en halua elää, mutta rakkaudesta sinuun - minä yritän.

it's such a shame
when someone you were born to love
isn't that person anymore

I love you.

I choose to love you, the shit that you had
I've learned to live without you
that's something, that is the truth
it's better to live then love you ..

Äiti, äiti hei. Usko minuun, minä haluan menestyä, minä haluan lopettaa asiani, minä haluan saada koulun päättötodistuksen. Minä haluan tehdä sinut, mutta ennen kaikkea itseäni ylpeäksi. Haluan kävellä ylväästi, laihuus ei ole saavutus, mutta minä haluaisin olla hoikin kaikista.

Onnellinen, onnea minä haluaisin. Rahaa minä haluaisin, koska ulosottovirastomiehet eivät ole kivoja ja minä pelkään. Voi luoja minä pelkään jokaista kopusta, jokaista lattian narahdusta, jokaista puhelinsoittoa, jokaista viestiä, jokaista pitkäaikaista katsetta tai auktoriteetin puhuttelua. Minä pelkään elämisen ääniä, koska ennen kaikkea minä pelkään eläämistä ja olen unohtanut ääneni.

Taas kierteessä.

Minä leivon ihan hulluna, joka päivä. Kakkua, keksejä, piirakkaa. Minä osaan, ne on maukkaita. Korvapuusteja, laskiaispullia. Syötän ne kavereille ja iskälle. Itse otan ruuan omaan huoneeseeni, pudistelen sen tuhanneksi palaseksi kahvimukiini, tyhjennän kahvimukin wc:hen. Leikin syöväni pastaa, keittoa, nakkeja.

Todellisuudessa nakkikeiton nakit sekä perunat menevät wc:stä alas. Kasviksen ja liemen minä syön. Minä huomaan että olen laihtunut. Ja minä hymyilen. Nelkyt kiloa, täältä minä tulen.

Minua heikottaa ja kärsin nestehukan. Oloni oli mitä karmein eikä ruoka pysynyt sisälläni, mutta tiesin, että laihdun vaikka ravasin wc:ssä jatkuvasti kun oksetti ja pyörrytti. Missään ei ollut hyvä olla, kylppärin kylmä lattia otti parhaiten vastaan.

Syön lääkkeitä, hymyilen miettien hymyssä suin " Minä haluaisin kuolla " ja nauran.

Gimme more.

Olen välillä kirjoittanut "Hyvästi"-kirjeitä. Olen koittanut vetää lääke yliannostuksia. Mielialaani heittelee ylös, alas, alas, ylös. Minulta on mennyt luottotiedot. Minä olen yli 10,000 veloissa. Minä en voi saada asuntoa. Olen koditon, työtön, asunnoton. Hengailen kavereilla, isän luona, ei ollenkaan kivaa.

Mikä järki tässä elämässä on? Kuinka monta vuotta olen jo tuhlannut elämästäni? Miksen ole valmistunut vielä miksikään?

Minua ketuttaa ihan suunnattomasti kun minä en osaa elää enkä minä oikeastaan edes halua.

Tällä hetkellä olen hyvällä tuulella enkä kerro mitään mikä itkettäisi koska en halua pilata fiilistäni. Kerron lisää sitten illemmalla, oikeasti, luppaan, kun nyt minulla on tietokone ja nettiyhteys ainakin toistaiseksi!

Ja tavoitepainooni on niiiiiiiiiiin paljon matkaa ja tunnen vieläkin itseni niin isoksi. Vaaka on vihollinen ja lääkkeet ovat pettureita.