Don't break the outher shell if you are not ready to see the inner core.

Ja minua itkettää. Vanha tuttu blogissani. Sydän hypähtelee. En voisi olla iloisempi. Ja sitten minä itken. Liika kyyneliä ovat vuosien aikana vierinyt alas pitkin näitä poskia.

Loukussa. Olen loukussa ja hadistunut enkä tiedä mten muuten pääsisi pois kun kuolemalla. Vanhempani määräilevät eivätkä kestä niskurointiani. Saan selkääni pikkuvalheesta ja minä päätän vihata. Ilmeni jäätyy ja minä pyhitän loppuelämäni saaden heidät uskomaan että olen kiltti. Aina helvetti soikoon olen tehnyt kaiken heidän mieliksi. Minä vihaan sitä ettei minulla ole valtaa omassa elämässäni ja siksi haluan lähteä pois.

Tiedän pakkaavani kamat. Kuolen ellen lähde.

Minun tekee kipeätä enkä minä jaksa.

Joka ilta itken itseni uneen. Minun on huono näin mutten osaa muutakaan. Ahdistaa muttei kukaan raiskaa minua puistossa tai puukota pimeässä. Kivuliasta, iltalehti uutinen. Miksi?

Minkä takia ahdistaa? Vajavaltaisuus?

En kyllä taida ihan järjissäni olla - uskon ainakin niin. Eihän terve ihminen kiehtoudu sarjamurhaajien elämänkerrasta taikka kuolemantuomittujen teoista. Liian raakaa, liian sopimatonta.

Raakuus tekee elämän. Uskottavaa vaikka olisikin uskomatonta. Usko huviksesi muttei lälly iske. Elämä on raakaa, karua, mutta kolikon himmenyttyä kääntöpuolta ei huoli kukaan. SE suljetaan pois mielestä, pois näkyvistä. Ei sitä voi katsoa, ei siihen voi uskoa. Manipuloivaa, juonitteleva.

Ja minä itken.

.. kunnes nukahdan