Kosketan kuolemaa huulillani.

Minä nostan keskisormeni sinua kohtaan ja sylkäisen kovan oloisesti maahan. Minä koitan etsiä sydäntäni mutta sitä ei ole. Vetäsen pitkät henkäykset tupakastani. Tunnen savun kierivän ja pyörivän kasvojen ympräilleni. Suljen silmäni. Hitto ku sinäkin olet hölmö. Sinäkin olet alkanut polttamaan. En ymmärrä miksi? Miksi sinun pitää polttaa? Olet aina ollut kiltti ja koittanut olla viisas vaikka oletkin ujo ja hieman harmahtava. Ei sun tarvitse poltella sen takia että muutkin polttavat? Oletko tosissasi?

Minä haluan kuolla, koska en tiedä mitään muutakaan mahdollisuutta. En nää elämässäni mitään järkeä, ei päämäärää. Oikeasti, vannotin itselleni joskus että elän 18-vuotiaaksi. Ja jos siihen mennessä ei ole mikään muuttunut niin lähden. Olen jo niin yliajalla ku lapsi/aikuinen/tyttö voi enää olla. Yleensä pidän lupaukseni. Annan koirani mummolaan, siivoilen kämpän ja poltan kaikki todisteet että minulla olisi ollut ongelmani. Pakkailen kamat muuttolaatikoihin ja kasaan ne toistensa päälle. Kirjoitan lapun jonne kirjoitan kaikki salasanani, nettiosoitteeni, parhaimman kaverin nimen ja numeron. En kirjoita kirjetta. Vahinko. Hups.

Kunhan minä saan siivottua asuntoni ja suurimmat ongelmani. Totuus on, että rahahuolet, ulkonäkö, ihmissuhteet. Olen feidannu kaikessa. Lääkäri ei ottanu viimeksi minua todesta kun sanoin haluavani vaihtaa masennuslääkkeittäni ja sopia ajan terapeutin kanssa. Tiedän jo miten sen teen. Olen suunnitellut kaiken valmiiksi. Toivon että jokin pilkahdus valosta tulisi valaten minuun uutta toivoa mutta muuten olen ihan puhki-poikki ollut jo pitempään.

Poliisi, lääkärit, perhe, ystävät. Kaikki vain ovat sanoja joiten pitäisi kuvailla jotain hienoa mutta mitä oikeasti? Haluun juosta karkuun nähdessäni poliisiauton ja ambulanssia nähdessään sydämeni valahtaa saappaisiin koska pelkään että joku läheiseni olisi kuollut.