Ketuuttava 3-jalkainen.

Täysaaseja kaikki kolmijalkaiset aivoitukset vailla minkäänlaista hienosäätöä.

Minua ketuttaa niin paljon että voisin naulata heidät seinistä roikkumaan vaatekappaleiden avulla ja näännyttää heidät kunnes he rukoilevat anteeksipyyntöä.

Mua kutsuttiin maksu-seuraksi kun mainitsin meneväni reissuun tutun kanssa.
Enkä päässyt ees lopettamaan että tutun (miespuolinen) ja kaverin (naispuolinen) kanssa.
Heti sanottiin: "Kai hän maksaa matkasi?"

Kilahdin.
Anteeksi mitä? En ole mikään maksullinen 0-100-123-123-Call-For-Sex.

Hän tokas "Sattuuhan näitä väärinymmärtämisiä!"
(anteeks mitä?!, sä oletat että olen joka hora-haara-avoin kiitos)
Nälvin takas: "VÄÄRIÄ OLETUKSIA pikemminkin."
"Öitä", hän toivotti.
( Haista enkä vastannut. )

Harvemmin joku saa minut raivon partaalle tai suuttumaan.
Mutta tuo riipasi niin syvältä.
Menetin ruokahaluni.
Teki mieli oksentaa.
Vääriä mielikuvia, vääria ajatuksia.
Väärää kokonaiskuvaa.

Vaikka se olisikin totta ja jakaisin itseäni miehille maksua vastaan niin ei kaverit siitä huomauttele.

Kavereiden ei kuulu loukata, heidän ei kuulu "ylittää hyvän maun rajoja".

Heidän pitäisi tukea, ymmärtää ja kuunella vaikkei aina hyväksyisikään.

Mutta tuo ei ensinnäkkään ole totta.
Ja toiseksi.
Jos eläisin niin - niin entäs sitten?
Mitä se hänelle kuuluu?
Onko hän kateellinen ettei minua saa?
HITTO, jätkä.

Olen pitänyt hänestä aikoinaan.
Mitähän mielessäni on vilissyt?
Hän on aina vihjaillut tällasta. Antanut ymmärtää - en ole ymmärtänyt antaa.(!?!) Kommentoinut, että ympärilläni pörrää jäbiä vaik muille jakaa.

Ehkä hän on teeskennellyt pitäväni minusta ja käynyt kylässä koska hänellä on ollut jotain pinnallista mielessä? Hän ei olekaan halunnut tutustua minuuni ihmisenä?

Vaan pikemminkin FYYSISESTI

- olentona vailla aivoja

- esine jolla saavuttaa tavoite?

Nyt nälvin ja paheksun.
Se on nyt Off.