En ole käynyt suihkussa aikoihin.
Kämppäni on hirveäs kunnos.
Tiskit tiskaamatta.
Ruuantähteet homeessa.
Tyhjiä pakkauksia, pulloja.
Vaatteet pitkin lattiaa.
Tuolit väärinpäin ja lakanat lattialla.
Sukat väärinpäin ja silmät punaisina.
Olen makoillut, tuijotellu seiniä, shoppaillu.
En ihmisten ilmoilla.
Kävin neljästi tänään kaupassa.
Hain 1. karkkia, 2. pähkinöitä.
Menin toiseen kauppaan. Lisää karkkia.
Yksi maitorahkapurkki, 2 protskujuomaa.
Ajoin kotiin. Söin.
Menin kaupaan.
Ostin karkkia, kilo omenoita.
Tonnikalapurkki.
Menin kämpille.
Söin.
Ajoin kauppaan ku ruoka loppui.
Ostin verilättyjä ja siideriä.
Kaiken syöneenä, en oksentanut.
Vatsa on kuin jalkapallo.
Tässä on haaste.
En jaksa lähtä töihin, olen "sairas".
Mutta jaksan ja kulutankin mielettömiä summia.
Ruokaan.. Josta minulle ei ole kuin haittaa.
Vaatteisiin, iha liian pienii.
Rotukoiriin ja asuntoihin.
Bile-iltaisiin ja tupakkaan..
Kahviin ja lääkkeisii.
Jos aamulla syön syön koko päivänä.
Joten.. Aamupala on pahasta.
Jos aamulla jätän syönnit väliin, en sit syökään.
Kahvi on hyvää..
Kansalaiset, juokaamme kahvia!
Olen nyt ottanut kuvia itsestäni ennen tätä laihdutusprojektia ja jatkan tätä ja lisäilen sitten joulukuussa kuvia. (odottelemisiin). Ajattelen nyt keskittyä nukkumiseen. Koirani kanssa lenkkeilyyn, hänen sisäsiistiks opettamiseen, ja ajattelin jättää kaljottelut, siiderit vähäseen ja menen kuntopolulle, reenaan ja juon vettä. Olen aikasemminkin onnistunut (vuos sitte), nyt vaa ainoastaa muutamia päiviä kerralla. Ei saa antaa lihalle periksi. Meni viikko nesteillä, nyt kiinteää, on tosi paha olo. Tästä onneks on suunta vaa alaspäin (painossa).
Pidän viinistä iltaisin, pidän tähdistä, pidän illoista sekä öistä. Inhoan aamuja, valoa, päiviä, aurinkoa. Rakastan elämää, mutta inhoan elätä. Koska olen 20 kiloa painavempi ku mitä minun pitäisi. Olen epäonnistuja, mutta vielä minä näytän. Joskus pitää vain käydä tosi tosi pohjalla enneku sitten vihdoin ja viimein nousee ja se nousu jääpikin viimeiseksi.

P.S. Menetin elämäni rakkauden (tai okei elämäni isoimman ihastuksen, koska rakkaudest minulla ei ole hajuakaan. en osaa rakastaa, mutta olin niin ihastunut ja suunnittelin tulevaisuutamme ja mietin lapsiemme nimiä ja hääpukun kokoani). Onneksi saan koiran, joten hän voi lievittää tätä suunnatonta tuskaa. Mietinkin että olikoha syömiskohtaus sitä etten osaa käsitellä tätä mieletöntä pettymyksen tunnetta? Meidän piti muuttaa yhteen ensi viikolla, meidän piti ottaa yhteinen koira, meidän piti mennä naimisiin (sitten tulevaisuudessa), meidän piti hullutella, seikkailla ja pussaille niin kauan kunnes nukahdettaan. Meidän piti olal toistemme syleilyssä sohvalla, meidän piti halata ku nähdää, meidän piti nukkua sylikkäin ja vierekkäin; päällekkäin ja allekkain. Sivuittain ja pystyttäin. Hänen piti olla tukipilarini, meidän piti olla yksikkö. Musketeerit koiramme kanssa. Ainut mitä minulla nytten on on koira, kipeä muisto yhteisestä tulevaisuudestamme. Onneksi minuun ei satu, olen tehty lasista.
Hän sanoi näin " tiedän ettet ole lasista (olenpas etsä sitä tiijä), mutta luulen että näin on parempi (kelle muka? joo, pidät sit sun turvallisest elämästäs!) saat sinäkin aikaa nukkua (oliko tämä vitsi? erittäin huono kylläkin.) hyviä öitä ja pusut (pusut eivät tätä pelasta)"..
Palan 11.11.2008 - menen ulkomaalle lomille.
Pakko tähän väliin, nollata aivot ja saaha kaverilta tukea.
24 heitetty(ä) karkkikääre(ttä):
I love this blog<3
Kuinka kauan oot tauolla? Palaa pian<3
Aijaa! :D
Sulla on muuten hieno tää sun blogi, osaat kirjoittaa pitkästi ja kauniisti, multa ei onnistuis... :/
Yritä pärjätä eron jälkeen, se sattuu aina, riippumatta syistä <3
109 päivää, 200 kaloria, yht: 21800. Sun pitäisi saada 141700 kaloria vähintään. Laskennallinen painonpudotuksesi? n.16kg. Mieti mite hoikka oisit sit :))
Aaw <3 Ihana kommentti. Voisin haluta joo sen lapion, mä voin lainata sulle haavia, millä saat otettua kopin omastasi.
Niinpä, Kai niitä kaikki keinoja on mutta moneymoney on se ongelma mulla ainakin. Oon joskus kokeillutkin selluliittivoidetta ja se lähinnä pehmensi alueen ihoa.
Lisäsin sut tuohon kisaan ja kylkiäiseksi päivämäärän:)
Mäkin oon syönyt herkkuja mutta vain "pakon" edestä. KYlässä, äidin käskemänä tms. Mutta tuntuu hyvältä kun muistaa tuon lakon ja osaa kieltäytyä:)!TSEMPPIÄ!
No mä oon taas ollut koko kuukauden edestä jo elokuvissa, neljäs kerta oli eilen... :D
Totta, se kuva on ihana.
Lonkkaluut ja kapeat kädet sekä reidet on ihanat, olet oikeassa.
Ja luisevat polvet... on nekin. Silti sick.
Voimia.<3
Siitä käsinauhakommentistasi vielä...
Anteeksi, löysin sen vasta tänään. :p
En ole tehnyt sitä itselleni vielä, sitä laihduttajien käsinauhaa siis.
Aion varmaankin tehdä sen jostain nauhoista/langasta ja helmistä. :)
Joo oon siinä kuvas, mut se on vanha, lihonu tosta vaikka kuinka kamalastti. Nyt vasta rupee ymmärtämää kui paljo lihonu. yök. Sun blogi näyttää tosi kauniilta ja ihanalta näin nopeesti katottuna :)
No siis en ole enää lukiossa mutta oon 17v:)
Juu, saa kysyä, mutta en ole ollenkaan varma osaanko vastata.:) En nimittäin tiedä ollenkaan kuinka pitkä olen. Viimeksi kun mitattiin, olin 167,5 cm mutta luulisin, että olen kasvanut, sillä yksi mun kaveri sanoo olevansa samanpituinen ja on mua selvästi lyhyempi. Luulisin, että olen ehkä 169 cm tai jotain sinnepäin. <:
haha toi on niin totta :D ja saa pukeutuu mammavaatteisiin! ja saa laittaa hiuksiin huivin .d ooohh hohohooo:D
Toivottavasti lähteminen auttaa. Helpottaa oloasi. Voi olla ihan hyvä ottaa taukoa :)
Tuntuu, että olen vain paisunut kuin pullataikina Tanskassa ollessani. Vaatteet, jotka olivat löysiä ennen sitä, kiristää nyt. Jos voisin, lopettaisin syömisen. Koska en voi en tiedä mitä teen. Voisinpa minäkin vaan lähteä pois. Äh, en ymmärrä miksi kaikki tuntuu kaatuvan päälle..
Niin, pärjäile <3
Unohdin, olen siis 164 cm pitkä :)
:)
Oi, palaa sitten takaisin kun tulet suomehen.:) Pidähän hauska loma!!:)
Saan ottaa ruoat itse. Ja söin vain kaikkea 'terveellistä' ja vähän. 163/42 kg.
Ei se haittaa vaikka huomautitkin, koska olen ihmetellyt tuota, että miksi se ei päivity. Joten se on häirinnyt minuakin.:)
Koita pitää kiinni itsestäsi ja elämästä. Pärjäile ja yritä järkätä asioita. Saada kaikki parempaan suuntaan.
Voimia ja tsemppiä.
(Olen 173cm pitkä)
Sul on jotenkin kiva tapa kirjottaa osaat kertoa yhdessä tekstiss' paljon asioita.
Onnea tavoitteeseen! Päiväsi meni aika vähällä ruualla, mutta niinhän sen varmaan pitikin :)
Niin olemme samalla aaltopituudella! Näinhän se on.
Olen tosi pahoillani, jos teillä tiet erosivat toisistaan :( Vielä noin inhottavalla tavalla.
Voimia. Mutta elämä jatkuu!
Niin. Tiedänhän minä, että oikeasti painonpudottaminen vaikuttaa lähinnä vain omaan itsetuntooni. Mutta tiedät varmasti kuinka vaikea siihen on itse uskoa.
Kiitos paljon lohdutuksesta ja kannustamisesta. :)
aiemmista postauksista käy ilmi ;)
Olen pahoillani, että suhteellesi kävi kuten kävi.
Paljon haleja ja voimia sinulle.
Sinä selviät kyllä
Olet vahva <3
Lähetä kommentti