minä pääsen perille

Yleensä .. en tällästä kirjoita tänne, mutta kävin mallitoimistojen sivuilla. (don't even ask why) .. Katsoin monia malleja, kuvia. Eräällä sivustolla oli, että malli on 165cm ja 46 kiloa.. Hän ei näyttänyt hoikalta. Hän näytti hieman tanakkaalta. Pyöreältä, olisin veikannut 56 kiloa, kun ei hän voi olla minun painoinen, minähän olen pieni ja siro? Sitten mietin, miten vääristynyt omakuva sitten minulla on kun kilollisesti minusta tuntui paljon pienemmältä, mutta monesti kun katson peiliin.. ei tunnu siltä, ei tunnu, että olisin pieni. Olen iso. 

Mallit voivat ainoastaan alusvaatteissa olla kuvauksissa, vaikka näyttävätkin silmiini "isoilta" - itse en voi edes kotona olla vähissä vaatteissa - tuntuu isolta. Tuntuu, että olen joka paikassa.

Miksi sitten kun hoikkuus on IN? Niin miten kaikki lihaksikkaat mallit? 165-senttiset ja 60-kiloiset? He eivät ola isoja, he ovat lihaksikkaita vaikka painavatkin niin paljon. Mielestäni.

Minulla on oikeastaan ihan sama, miten paljon minä painan, mutta haluaisin olla onnellinen, viihtyä omassa kropassani ja olla ylpeä itsestäni. Kyllähän minä olenkin. Ajoittain.

Sitten taas toisinaan, se Tunne, hiipii takaraivooni, korvieni väliin. Se huutaa "älä syö, olet iso, katso reisiäsi, mahaasi, nipistä itseäsi, ota kahvia, älä syö". Ahdistun, mietin muita. Itkisin, jos voisin. En halua ruokaa. En halua olla riippuvainen ruuasta, en halua, että ruoka määrittelee minut. Haluan määritellä itse itseni, mukaan lukien ääriviivani. Haluan olla lihaksikas, haluan, että minulla olisi kadehtittava kroppa. Terve, elinvoimainen ja lihaksikas. Litteä, lihaksikas vatsa, hymykuopat, terveet hiukset - ei hiuslisäkkeitä. Sirot jalat, pohkeet, isot pakaralihakset. En rakenna barbieta, en haaveile barbiesta. Haaveilen terveestä, iloisesta tytöstä, joka reenaa, jolla on lihakset ja joka on pirun ylpeä omasta itsestään eikä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Sinne minä pyrin. Minun on tehtävä töitä, mutta jonain päivänä: pääsen perille!