an award




Khih-khih. Sain tunnustuksen. The Versatile Blogger Award. Kiitos Tashee.



1. Nimeä 15 bloggaajaa
2. Kerro heille tunnustuksestasi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäåsi
4. Kiitä bloggaajaa jolta sait sunnustuksen
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi

1. Pidän nukkumisesta
2. Syön Nutrilett-patukoita, koska ne ovat hyvänmakusia
3. Ostin viime viikolla iPhonen vaikkakaan välttämättä minulla ei olisi varaa siihen
4. Luen päivittäin paljon blogeja, en aina vaan kommentoi
5. Pidän vaakaraidoista vaikka ne eivät olekaan aina "hoikistavia"
6. Olen koukussa "The Walking Dead" -ohjelmaan
7. Leikin kaikkitietävää, vaikken oikeastaan tiedä mistään mitään.

Mietin 15 bloggaajaa. *hiatus* Kerron, kun tiedän.

minä pääsen perille

Yleensä .. en tällästä kirjoita tänne, mutta kävin mallitoimistojen sivuilla. (don't even ask why) .. Katsoin monia malleja, kuvia. Eräällä sivustolla oli, että malli on 165cm ja 46 kiloa.. Hän ei näyttänyt hoikalta. Hän näytti hieman tanakkaalta. Pyöreältä, olisin veikannut 56 kiloa, kun ei hän voi olla minun painoinen, minähän olen pieni ja siro? Sitten mietin, miten vääristynyt omakuva sitten minulla on kun kilollisesti minusta tuntui paljon pienemmältä, mutta monesti kun katson peiliin.. ei tunnu siltä, ei tunnu, että olisin pieni. Olen iso. 

Mallit voivat ainoastaan alusvaatteissa olla kuvauksissa, vaikka näyttävätkin silmiini "isoilta" - itse en voi edes kotona olla vähissä vaatteissa - tuntuu isolta. Tuntuu, että olen joka paikassa.

Miksi sitten kun hoikkuus on IN? Niin miten kaikki lihaksikkaat mallit? 165-senttiset ja 60-kiloiset? He eivät ola isoja, he ovat lihaksikkaita vaikka painavatkin niin paljon. Mielestäni.

Minulla on oikeastaan ihan sama, miten paljon minä painan, mutta haluaisin olla onnellinen, viihtyä omassa kropassani ja olla ylpeä itsestäni. Kyllähän minä olenkin. Ajoittain.

Sitten taas toisinaan, se Tunne, hiipii takaraivooni, korvieni väliin. Se huutaa "älä syö, olet iso, katso reisiäsi, mahaasi, nipistä itseäsi, ota kahvia, älä syö". Ahdistun, mietin muita. Itkisin, jos voisin. En halua ruokaa. En halua olla riippuvainen ruuasta, en halua, että ruoka määrittelee minut. Haluan määritellä itse itseni, mukaan lukien ääriviivani. Haluan olla lihaksikas, haluan, että minulla olisi kadehtittava kroppa. Terve, elinvoimainen ja lihaksikas. Litteä, lihaksikas vatsa, hymykuopat, terveet hiukset - ei hiuslisäkkeitä. Sirot jalat, pohkeet, isot pakaralihakset. En rakenna barbieta, en haaveile barbiesta. Haaveilen terveestä, iloisesta tytöstä, joka reenaa, jolla on lihakset ja joka on pirun ylpeä omasta itsestään eikä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Sinne minä pyrin. Minun on tehtävä töitä, mutta jonain päivänä: pääsen perille!

Kultainen nuoruus

Kuva osoitteesta: http://fav.me/d2qaldg

12.07.2007 klo 01.26 kirjoitin näin:

"..olen nyt kolme tuntia putkeen ollut erilaisella keskustelupalstalla ja luin muiden ihmisten ongelmista ja kyyneleet virtaavat pitkin poskiani. V*tuttaa, et muillaki on ongelmia, todellisuus iskee, ettei ole niin "erilainen", on vaa iha samanlaine ku muut. Tai joskus tuntuu, et haen vaa jotain, et joku huomais. Haluan huomiota, ja ettei oikeastaan ole mitään ongelmaa - en tiedä. Tämä on tällast yösekoilua, pitäisi olla nukkumassa - lääkkeetki tuol pöydäl on, mutten halua nukkua, en halua ottaa lääkkeitä, mutta nukkuminen helpottais, aikaa kuluisi nopealla tavalla eikä tarvis miettiä, mitä tekisi näillä "ylimääräsillä" tunneilla.

Minä en vain jaksa enää. Eilen oli tipalla etten ottanu kaikkia unilääkkeitä (28kpl) kerralla, mutta sitten huomasin, että kämppä on tosi epäsiistissä kunnossa enkä voi lähteä ennen kuin olen siivonnut, koska äitini aina valittaa, kun en osaa siivota sotkujani. Myöskin googletin, ettei Imovanen yliannostukseen voi kuolla. 

Ja sitten olen jo neljä päivää putkeen syönyt ihan normaalisti, mut ruokailujen välissä ja äskenki käynyt jääkaapilla, tunkenu ruokaa. Päättänyt olla oksentamatta, sit 5 minuutin kuluttua juonut 3 kuppia erittäin vahvaa kahvia ja johan löydän itseni vessasta pää pytyssä. Se ei ole normaalia ja meinasin tukehtua yks päivä, koska tuntui, ettei yökkäys loppunut, mutta hengityskää ei kulkenut.

V*ttujen v*tut v*tutralalaa tän elämän kanssa! V*tuttaa vaa nii v*tusti olla aina se kiltti tyttö, jolla on kaikki hyvin. Oikeasti v*tuttaa niin paljo ettei veri kierrä. Käteni ovat puutuneet. Tammikuusta lähtien olen oksentanut kerran viikkoon - inhoan turvotusta, naamani on kuin ilmapallo, turvotus ei lakse, koska aina oksennan lisää. Kurkkuni on kipeä - ääni ei kulje. 

En ole tyytyväinen naamaani, en takapuoleeni, en reisiini. Mutta ongelmani ei piile ulkonäössäni. Sit olen myös huomannut, että olen elämäni elänyt. En jaksa elää, koska tuntuu, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa. En jaksa, en halua, en jaksa! Mua väsyttää, mutta en halua nukkua. Töitä olisi, mutta en vaa ole mennyt paikalle. En jaksa. Olen laiska, ja minua vituttaa tä elämä. Haluan oikeast pois. Viiltelyn jäljet hävettää ja jälkikipu on mieletön. Sinänsä se hetki kun viiltelee tai oksentaa - tunne on euforinen. Tuntuu niin kivalta, vitsi - voin hallita itseni. Olen yli-ihminen. 

En tiijä, tuntuu niin tyhmältä. Soitin myös mieleterveyspuolelle tk:hn ja pyysin unilääkkeitä. Elämäni tyhmin teko, koska nyt joudun tunnustamaan että mulla on jokin ongelma, jokin vaivaa. Huomenna, eli tänään (maanantaina) taas sille terapeutille - en halua, en pidä hänestä. Inhoan, että hän halaa. Inhoan sen kosketusta. Sen katsetta. Kaikkea siinä. Inhoan istua siinä tuolissa ja sanoa, että tuntuu niin hienolta. Ei mulla ole ongelmaa, kaikki on hienosti - kulisseja, kulisseja. 

En tiedä mitä haluan. Haluan johonki opiskelemaan jotakin mikä kiinnostaa (journalismi/psyka) tällä hetkellä. Joskus luuli tietävänsä, mitä haluaa. Päästä oikkikseen, suoriutua siitä, näyttää kaikille, näpäyttää heitä ja sanoa, että "Olitte väärässä - mustapa oli tähän"

Ääh, varmaan haluutte taustoja, mutta en pysty niitä antamaan. En osaa puhua niistä enkä suoran sanoen usko, et se auttaa. Eikä ongelma ole siinä, olen vain elämäni viettänyt. Aikani täällä alkaa olemaan ohi (vaikkei se ole edes kunnolla alkanut).

Kerran aikasemmin otin illalla 12 Tryptotabsia (enempää ei ollut purkissa), ja menin nukkumaan toivoen, etten enää heräisi. .. tuntuu niin turhamaiselt, mutta en vaa jaksa. Musta tuntuu, että olen tullut hulluksi. En jaksa enää ees kunnolla hymyillä tai puhua ihmisten kanssa. Kuha tokasen jotain - mesessä enintään jaksan sanoa jotain, muuten ihan poikki olo. Kaikista eniten ärsyttää, etten töihin ees vaivaudu menemään, vaikka hyvä palkka ja helppoa työtä. Kukaan ei ole hengitämässä niskaani - en vaa saa mitään aikaseks. Harmittaa, et joskus on ollut hyvä jossakin ja jotakin tehnyt ja osanut tehdä ja on ollut onnellinen tai ainakin luuli olevan. 

En kaikkea kertonut, koska en jaksa, en halua, en viiti enää enempää itkeä tälle illalle. Ku ei se ees auta, ai nii. Saan myös ihme raivokohtauksia. Aamulla lähetin äidille viestin, johon hänen olisi pitänyt vastata vaa pari sanaa - hän soitti ja siitäkös mä hermostuin. Puhelun jälkeen (olin juuri pesuhuonees) heitin kännykäni kylpyhuonee kaakaleihi ja läppäpuhelimeni hajos kahdeksi palaseksi. Nyt v*tuttaa sitäkin enemmän. Eikä tietoakaan milloin saisin taas kännykkää käyttöön. Eipä sillai, mutta työjuttuja olisi hoidettavaa ja olisi ihan mukavaa puhua poikaystäväni kanssa.

.. kysykää ihmees, ehkä tykkään antamastanne huomiosta ja kirjoittelenki vielä, ellei jotain satu/käy/tapahdu.."

"vittuko mä haluun pois - ettei huomista ois" 
"Älä jaksa, mä maksan - Hengelläni, elämälläni ja ennen kaikkee järjelläni.."

Näin sekaisin (?) olin vuonna 2007, kun jokin minussa napsahti. En tiedä, mikä muhun tuli. Suorituspaineet koulussa. Poikaystävä. Mikälie oli, mutta tuo oli ensimmäinen kerta, kun soitin terveyskeskuseen ja jouduin psykologin juttusille. Sain unilääkkeitä. Unettomuuteni alkoi vuonna 2006 alussa. Ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...


"..minua vain ketuttaa ja ketuttaa ja ketuttaa. Eikä minkää pitäs olla pieles. No paitsi sitä sun tätä. Sit luulin et elämäni on jo ennestää pirstalein ku ei tunnu mikää hyvält, mut sit ku tuli ero viel poikaystävästä ( en tiedä - varmaan turvatunne siinä oli ) ni sen jälkee oon vissi suurin piirtein vaa tuijottanu ja laskeskellu aikaa syyslomaan koska silloin menen reissuun. Enkä ole mitää tehnyt koulun eteen nyt täs ja koeviikko ja rästijuttuja tosi paljon mitä maanantaiksi pitäs tehdä mutta en vain saa mitään aikaseks. 

Tänään olen aamukasist asti ollut hereil, syönyt 3 pakettia Jaffa-keksejä (450g) ja sit haluan ampaista juuri nyt suklaalevyn kimppuun mikä kaapissa on mut en voi, en vaa voi. Pahan olon tunne säilyy silti .. Eivätkä kaiken maailman keksit ja suklaat sitä pois ota, vaikka voisivat. Huomaan, että nykyään en pysty keskittymään mihinkään tai siis jos kirjoitan vaik jonku aineen niin se on tosi rönsyilevää ja harhailevaa. Ei vaa kiinnosta mikään." -- 09/2007

"..taas on ketutus päällä ja tuntuu ettei mikää natsaa eikä onnistu. Joten siirrän ajatukseni laihdutukseen ja "pääsiäispaasto" on projektin nimi. Ahistaa vaa ja viimeset 3 päivää ovat menneet kotona ahmiessa (sekä lihoessa). En ole pystynyt hoitamaan normaali askareita ja..." -- 03/03/2008

"Mua vaa itkettää kauheana ku tajuaa ettei oikeastaa ole sellaisia kavereita, joskus oli mutta kaikki on pieles. Nyt olen yksin kotona, katoin peiliin, astuin vaa'lle ja olen lihonnu -- olen lihonnut.

Itkettää tämä itsesäälis oleskelu koska istun jatkuvasti kotona, en käy ulkona enkä tapaa ketään. Haluaisin mennä elokuviin, mutta yksin tuntuu säälittävältä lähtä. Mun pitäs nyt viikon verran olla yksin kotona, mutta mä en halua, en jaksa. Kaipaan ihmisiä vierelleni. 

En nää mitää elämäniloa enkä tarkotusta. Haluaisin vaa lähteä pois mutta lähtemällä aiheuttaisin äidille paljon surua. Ja rakastan mun äitiäni yli kaiken maailmassa enkä milloinkaan haluaisi häntä satuttaa. Mua pelottaa viiltely. En halua mut joskus tuntuu et se va auttaa, vaikkei se ees auta. Olen hajalla sisältä sekä ulkoapäi" -- 03/2008

"Muutan maisemia (taas). Eli muutan syksyllä helsingiin, vaihdan koulua ja toivon et saan uusia tuttavuuksia. Mua ei oikeastaa huvita ne ryyppäilyt tai sellaset. Ois vaa mukava jos ois kavereita/tuttuja koulusas eikä tarttis yksin istua jossai nurkas" --  03/2008

"Kaikki mennyt pahempaan suuntaan. en ole maaliskuun alusta käynyt koulussa, olen istunut suurin piirtein 2 kuukautta kotona... olen lihonnut 3 kiloa ja poden tätä masennusta enkä uskalla mennä ihmisten ilmoille kun olen jo "ylipainoinen". sapettaa, itkettää ja kukaan ei pahhemmi ole lähettäny viestiä taikka soittanu. kuolenko yksinäisyyteen?" --  04/2008

"...Kello on melkein yksi yöllä ja kyyneleet valuu pitkin poskiani. mä en vaa jaksa enää. joka kerta kun syön lupaan sen itselleni. tacot, pitsa, ym ja jätski sen päivän kalorimäärän päälle. kaveri lähti baariin, kutsui mukaan mutku MIKÄÄN VAATTEISTA ei mene päälle. mä en halua lähteä ulos, en halua tehdä mitään. pitäs tehdä koulujuttuja mut ruoka pyörii vaa mieles jotenka siit ei tuu yhtään mitään. haluaisin vaa mennä pois, siis suoraa sanone v*******. ... mä lihon lihomistaan enkä ikinä tee mitään oikein. vedin sit loput kaverin pitsastaki ku häneltä jäi ja pähkinät sekä tacot (500g) söin myös. tuntuu et olen epäonnistunut yksilö, olenn taistellu ruumiinkuvani kanssa jo .. KAHDEKSAN PITKÄÄ VUOTTA`? lihoisin vaa 100kiloseks ja kuolisin pois, ni sit kukaa ei sanois, et "ootpa sinä laihtunut, ootpa sinä laiha, ootpa sinä kivannäköne, ootpa sinä söpö. syöhän hycä ihminen pullaa, syö, syö syö" kerran kuulin siskoni sanovan sukulaiselle: "joo, hän voi paljon paremmi, on lihonnu silmin nähden, etenki jaloista sen huomaa ja kädet ovat rasvaisia." (kuuntelin siin sivus et joo kiitti vaa ja söin lisää) eka hän on sanonut minua lihavaks lehmäks, sit mun piti luvata etten laihduta enempää, sit hän toi minulle lisää keksejä ja suklaata ja leikittiin rinsessoja.. ja nyt mä inhoan, vihaan itseäni niin paljon et siin ei oo mitään järkee. VIHAAN!VIHAAN!VIHAAN! 

...viime kesänä kävin psykologilla, mut eihä ne osaa auttaa, tai ei tämä yksilö osannu. mä haluaisin oikeasti lähteä -- koska musta tuntuu niin tyhjält, läskilt, vierivält pullalt. joka ilta oon itkeny itteni uneen. olen lihonnu, lihonnu, lihonnu. mä haluun vaa mennä pois. IKUISESTI. IKUISEKSI." --  04/2008

HEI VAAN

Sä oot se mies, jonka haluan
mun viereeni aamuisin ..

Avio- vai avoliitto

kirjain sinne tänne;)

.. mä voin olla paha
hoochie coochie mama
huntuun pukeutua muuten vaan !


Hän lähtee ovet paukkuen - suuttuneena, ärtyneenä. Taas sain hänet suuttumaan, olen siinä hyvä. Olen käpertynyt kompaktisti pieneksi "palloksi": polvet rintaani vasten, kädet lähellä kylkiäni, niska sisäänvedetty, pää alhaalla. Tuijotan häntä kahvikuppi kädessäni. Olen puolipukeissa. Hän lähtee.

kuva täältä: http://fav.me/dxiwgo

Jään paikoilleni. Näytän keskaria. Kiroan. Ihan typerää, ja ihan vaan sen takia minä päätin heittäytyä hankalaksi, koska hän ei ymmärtänyt. Hän ei ymmärtänyt, mitä tarkoitin enkä minä jaksanut selittää.

En monesti jaksaa selittää - en vaan jaksa, annan olla, vaatimalla vaadin. "ANNA JO OLLA!" Mutta minusta mikään ei ole ärsyttävämpää, kun inttaus. Josettajuu - anna olla. 

Tämä on raastavaa - pidät jostakusta, mutta häntä suututat eniten. Ja minkä takia? Että itselleen saisi lopulta huonon fiiliksen, koska tunnen itseäni huonompana ihmisenä, kun saan toisen vihaikseisi mun typeryydän takia. Olenhan typerys.

En kieri itsesäälissä, mutta joskus voisi olla sanomatta joitain asioita - aina ei tarvitse suuttua, taikka ärtyä. En tiedä, onko se nälkä, joka kalvaa sisälläni. Vai mikäkö muu. Jokin minulla on, en tiedä. En osaa vaan istua aloillani, haluaisin hyppiä, pomppia, pyöriä ja laulaa sydämeni kyllyydestä. Paljon on asioita, joihin haluan vaikuttaa ja jotka haluan "saada aikaiseksi".

Haluan olla paras. Kaikessa. En voi lopettaa, jos kaikki on "ihan ok". Se ei vaan yksinkertaisesti riitä, haluan enemmän. Haluan lisää, haluan kaikkea, mitä en välttämättä voi saada, mutta se on vaan pakko. Pakko olla parempi, paras, täydellinen omasta mielestäni. Ei muitten, vaan omasta. En ole vielä lähellekään täydellisyyttä, vaikka olenkin melko hyvä. Pakko vielä yrittää, pinnistää, hymyillä. Esittää.

Jossai teksteis voi olla jyrkkiä mielipiteitä, kirosanoja taikka järkyttäviä kuvia.

Varovaisuutta alaikäisille ja heikkohermoisille.

Kofeiinin yliannostuksen seurauksena kirjoittelen kaikkea mitä mieleeni pälkähtää.


vierailijaa 09.09.2008 lähtien