nesteitä?



Kuka laihtuu / meinaa laihtuvansa eniten vuoden loppuun mennessä?

MINÄ ainakin aion painaa silloin 31.12.2008 tasan tarkkaan 39,9 kiloa enintään.

Siihen on tavoitetta, haastetta isoa, mutta matka ei tule oleman sen arvoista,

mutta päätepysäkillä tämä tyttö hymyilee.

Ja leveä tulee hymy olemaankin.

Koska otan itseäni niskasta kiinni ja teen sen josta olen puhunut.
Jossa olin ja johon tulen pääsemään.
---
Kuinkahan paljon nesteitä poistuu kehosta noin parin päivän, entäpä viikon aikana? tässä katselen vaa osottamia lukuja ja tuntuvat tosi vähältä siis sillai. en tiedä, täytynee viikon päästä uudelleen katsoa. mutta minulla on ällö olo. tajusin juuri et kaikki raha jonka ruokaa kulutan, myös oksennan tai heitän pois. harvoin ruoka jää sisällleni nykyään, tein päätöksen etten osta ite ikinä enää ruokaa. ainakaan nyt jouluun asti, niin siinä säästyy rahaa (ruokaa saapi aina jostain) ja tippuu paino :> ajattelin Ramadan kuukautta kokeilla uskonnollisista syistä ja se meinaa kuukauden vesipaastoa, jossa aion myös tottavie pysyä.
Islamilaisuudessa paastotaan Ramadan-kuun päivinä auringonnoususta auringonlaskuun. Ramadan-paasto on yksi islamin viidestä pilarista eli yksi tärkeimmistä tavoista harjoittaa uskontoa. Paastoamalla muslimi tulee lähemmäksi jumalaansa luopumalla asioista, joista hän nauttii, kuten ruoka, juoma ja seksi. Tämä tuo esille hänen vakaan omistautumisensa Jumalalle. Uskovainen tietää, että Jumala rakastaa häntä, koska tämä on valmis luopumaan maallisista nautinnoistaan Jumalan vuoksi.
Muslimit uskovat, että paastoaminen on muutakin kuin kieltäytymistä ruoasta ja juomasta. Se tarkoittaa myös pidättäytymistä valheellisista sanoista ja teoista, sopimattomista puheista, riitelystä ja tappelusta. Paasto siis auttaa kehittämään hyvää käytöstä. Paasto opettaa myös veljeyden ja solidaarisuuden tunteen, kun muslimi kokee, miltä hänen nälässä ja puutteessa elävästä veljestä tuntuu.
---
Paasto terveyssyistä
Paastoaminen terveyssyistä on kasvava trendi, vaikka toisaalta paaston lääketieteelliset hyödyt ja haitat tunnetaan huonosti. Paastoa perustellaan usein sen positiivisilla vaikutuksilla
suoliston toimintaan. Joillekin ihmisille paasto on osa painonhallintaa, vaikka pysyvä laihtuminen edellyttää pysyvää muutosta elintavoissa.
Paasto saattaa liittyä valmistautumiseen muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Paastoa edellytetään potilailta ennen
anestesiaa ja monia lääketieteellisiä testejä.

Paaston fysiologiset vaikutukset
Paaston aikana elimistö käyttää energialähteinään aluksi lihasten ja maksan
glykogeenivarastoja sekä rasvaa. Kun paasto jatkuu pidempään keho alkaa ensin tuottaa hermostoa varten ketoniyhdisteitä rasvasta ja lopulta keho alkaa hajottaa lihasten proteiinia energianlähteeksi.

Juomat paaston aikana
Terveydellisistä syistä pidettävät paastot ovat joko vesi-, mehu- tai liemipaastoja. Vesipaasto on näistä rankin ja elimistö kestää sitä hyvinvoivana vain muutaman päivän. Mehu- ja liemipaastoissa elimistö saa jonkin verran
sokereita sekä pieniä määriä muita ravintoaineita. Mehu- tai liemipaasto sisältää korkeintaan 1000—1500 kilojoulea energiaa.

12 heitetty(ä) karkkikääre(ttä):

Unknown kirjoitti...

Joo hyvä idea. :)
Tavoitteita kyllä löytyy.
Kuhan nyt ensin sais 5kiloa pois niin sitten vois jatkaa vielä 5kiloa. :P
Ei varmaankaan haittaa jos laitan sun blogisi tonne listaan?

milkyoolong kirjoitti...

Toivottavasti pystyt näkemään itsesi tavoitepainossasikin laihana. Sinä tiedät, millainen sairaus tämä on: mitä laihempi olet, sitä lihavammaksi itsesi tunnet.

Ja niin, posliiniastian tapaamisia käy meille kaikille. >___> Tai no en kyllä ikinä harrasta siihen oksentamista, olen aina hakenut ison kulhon johon oksennan huoneessani. Saa musiikit äänien peitoksi.

control freak kirjoitti...

kiitos kommenteista paljon :)

mulla on itseasiassa täysin sama tavoitepäivä kuin sulla!
31.12 tuun painaa 42 kiloo, piste.
tää päivä on alkanu tosi tosi hyvin jo.

mua vähä pelottaa kyllä toi sun paasto homma. ehkä parin päivän paastoaminen on ihan ookoo tapa puhdistaa elimistö, mutta kuukauden... apua, pelkkä ajatus pistää kylmii väreit tulee. sun kanstii syyä sillai ihan ookoosti niin ei mee terveys. trust me :)

toivottavasti me onnistutaan molemmat!

coconut kirjoitti...

Haluan paastota.
Haluan painaa vuoden loppuun mennessä 52 kiloa.
Kiitos.

Ja siideri = <3

:)

m kirjoitti...

aah joo. avohoidossa oon :) ei näillä mitoilla ossalle pääse/joudu :D heh heh..

sul on ihan hullu tavote! :O et oo tosissas.. tai siis, kai sä tiedät, että tuollasta ei voi tavottaa pelkällä päättämisellä? ei sitä voit tavottaa mitenkään terveesti.. voi masentaa nyt ku sanon, että tuut kohtaamaan paljon paljon takapakkia, ennemmin tai myöhemmin :/

mulla on ikunen tavote painaa 50kg, edelleen vaan 1-2 kilosta kiinni mutta sitäkin tiukemmin. En laita mitään aikarajaa, koska muuten pettyisin vaan jos en sitä saavuttais siinä ajassa :)

Lumipyry kirjoitti...

Kiva!:D Mä lähetän sulle kutsun.:) Kerro jos tulee jotain ongelmaa sen kutsun kanssa.

twinkle kirjoitti...

Lihosin kyllä. Painohan käväisi pahimman ahmimisputken jälkeen tossa 49:ssä (nesteitä tosin mutta silti) sellanen shokki, että oli pakko tehdä jotain. Kohta kuitenkin taas turvallisissa kiloissa. Ei oo lomia onneks tulossakaan lähiaikoina, eli suht turvallisin mielin voi onneks olla :) ja kun on se tietty tavoite mihin pyrin, niin minähän aion sen verran tulla painamaan.

Kakofonia kirjoitti...

No luulin kans päässeeni "kuiville" syömishäiriöstä. Mutta mutta, tuollahan se taustalla huhuilee, pilaa joitain päiviä, kun taas toisina päivinä pystyn olemaan itselleni armollisempi. Sanoisin, että tammikuusta asti on mennyt paremmin, loppukesän-syksyn tullessa asiat huonontuneet.

Koita jaksaa, vaikka se kuulostaa kliseeltä ja sitä kai se onkin. Mutta hyvää sulle toivotan. <3

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia kommentista :)
Mutta eivätkös muslimit syö auringonlaskun jälkeen ramadan aikana? Sellainen käsitys minulla on. Ja kuules mitä tuohon suolen toimintaan tulee niin tuollainen kuukauden paasto saattaa tehdä aineenvaihdunnan hitaammaksi parin VUODEN ajaksi. Ja muistakaan syistä en suosittele. Ja jos haluat pitää ihosi ja hiuksesi itsessäsi niin tarvit ravintoaineita. Niin se vaan menee. Ja mitä osteoporoosiin tulee... Voisimpa jatkaa tätä listaa loputtomiin.

Niin ja kaiken huipuksi menet muuten säästöliekille ihan hetkessä = laihdut hitaammin, kuin syömällä edes jonkin verran. Joudut silti kärvistelemään enemmän. Keho yrittää päästää irti mahdollisimman vähästä, jos se ei saa mitään. Mutta sen kai jo tiedätkin :) Kehotan vaan miettimään vielä tuota paastoasi ja jos siihen lopulta päädit niin eikö mehupaasto tai viikon vesipaastokin riittäisi?

Roland kirjoitti...

Välitin viestisi Lilja-Sofialle. Toivottavasti pääset taas pian lukemaan hänen blogiaan. Taitaa olla aika tänä yönä pitkästä aikaa päivittää omaakin... Mutta kaikkea hyvää sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Haluan kiittää sua tästä sun blogista, koska muihn tälläisiin verrattuna sulla on täällä paljon tärkeää tietoa, joten thanks.

Ja mie aion että ens vuoden alussa painan 5 kiloa vähemmän kun toissapäivänä(nyt on ollut aivan kamala päivä en halua edes mennä vaa-alle)

paastoa aion pitää ehkä joku viikonloppu kun olen yksin kotona. Muuten en voi kun koko ajan kytätään mitä suuhuni panen.

i have a dream kirjoitti...

ihan mielenkiinnosta kysyn että kauan oot paastonnut yleensä?

Jossai teksteis voi olla jyrkkiä mielipiteitä, kirosanoja taikka järkyttäviä kuvia.

Varovaisuutta alaikäisille ja heikkohermoisille.

Kofeiinin yliannostuksen seurauksena kirjoittelen kaikkea mitä mieleeni pälkähtää.


vierailijaa 09.09.2008 lähtien