Hän on siinä vieressäni, niin hiljaa ja niin suloisena. Mietin hiljalleen mielessäni asioita ennen nukahtamista, katselen häntä, silittelen hänen hiuksiaan. Melkein itkettää kun tunnen olevan niin lähellä häntä. Hän on siinä vieressä, on tukenut niin monessa asiassa, on kuunnellut minua ja raivonnut minulle, jos tuijotan tyhjyyteen, mutta minä pelkään sitä kun hän on hiljaa, pelkään sitä yli kaiken, koska jos hän on hiljaa niin enhän minä tiedä, mitä hän ajattelee.
Hän. Hymykuopat, hassut vitsit, hauskat jutut. Olen niin kiintynyt häneen, mutta osaisin kuvitella elämääni myös ilman häntä, mutta en halua, vaikka joskus olen kuvitellut. Joskus kuvittelen, että kyllästyn kaikkeen tai hän kyllästyy minuun ja oikkuihini ja minä muutan täältä pois, hänen vierestä ja olen omillani, vaihteeksi, ilman Häntä. Nään sen oikein hyvin, mutten haluaisi, haluan olla täällä, missä mun on hyvä olla ja on ihminen, joka on kanssani samalla aaltopituudella vaikkakin kuulumme eri poliittisin järjestöihin.
En olisi ikinä uskonut, että joku kuulisi minun menneisyyteni ja siedättäisi sen, ottaisi mun syleilyyn ja hyväksyisi mut elämäänsä ja puolustaisi minua tiukan paikan tullen.
3 heitetty(ä) karkkikääre(ttä):
Ihanaa, että sulla menee vihdoin hyvin ja että kirjoitat taas! :)
Ihana teksti <3
Toivottavasti juhannuksesi sujui hyvin! (:
Lähetä kommentti